perjantai 29. heinäkuuta 2016

Lyhyiden tarinoiden ystäville



James, Peter: Rikoksen merkit – Roy Gracen ensimmäinen tapaus ja muita tarinoita

Tästä kirjasta voit valita, mitä haluat lukea: jännitystä, kauhua, kummitustarinoita, sci-fi kertomuksia. Tai lue vaikka kaikki. Osa tarinoista perustuu tositapahtumiin, kuten Maalauskurssi ja Aurinko on raa’annokan päällä.

Ranskalaisten impressionistien maalauksiin erikoistuneen gallerian omisti James DeVere Denempont. Hän oli erittäin arvostettu, koska tiesi tämän aikakauden taiteesta enemmän kuin kukaan muu. Lisäksi tiedettiin, että hän maksoi aina enemmän kuin muut tai hoiti merkittävien teosten myynnin usein jopa ennätyshintaan. Lisäksi Denempont oli erittäin luotettava, häneltä sai aina aitoa tavaraa. 
    

                                        

Kreivitär Romy Di Valieria Massino joutuu miehensä kanssa realisoimaan omaisuuttaan, koska palatsin korjaustyöt ovat kalliita. Siksi hän saapuu tapaamaan galleristia. Ongelmana on, että galleria sijaitsee Lontoossa ja taideteokset Firenzessä. Italiassa oleville taideteoksille on lähestulkoon mahdotonta saada tuontilupaa. Eniten maalauksista maksettaisiin New Yorkissa. Kreivitär punoo miehensä kanssa juonen, jonka avulla he voivat kuljettaa maalaukset salaa maasta. Pahaksi onneksi tullivirkailija löytää maalauksen matkalaukusta vaatteiden seasta.

Juliet ja Tony aikovat toteuttaa Tonyn pitkäaikaisen haaveen: maailmanympäripurjehduksen. Tämä on mahdollista nyt, kun kaikki kolme lasta ovat aikuisia ja he molemmat ovat eläkkeellä. Purjehduksen kestettyä kolme ja puoli vuotta, Juliet ehdottaa miehelleen, että he palaisivat takaisin Englantiin vähäksi aikaa. Syynä tähän on, että heille on syntynyt tällä välin kaksi uutta lastenlasta.
Matkalla nousee rajumyrsky, joka rikkoo purjeiden rullauslaitteen. Tony joutuu nousemaan ylös puomiin selvittämään sotkeutuneet köydet ja laskemaan keulapurjeen. Kiivetessään Tony saa sairaskohtauksen ja sotkeutuu köysiin. Sitten saapuvat linnut…

Michael Harrison ja hänen kaverinsa tekivät toisilleen mitä älyttömämpiä polttaripiloja. Varsinkin Michael kunnostautui inhottavien kepposten keksijänä. Kun tuli Michaelin polttareiden vuoro, ystävät päättivät maksaa hänelle potut pottuina. Ilta eteni ystävysten suunnitelmien mukaan, ja kaikki olivat juonessa mukana. Kun ystävät antavat Michaelille aikakauslehden, taskulampun, viskipullon ja radiopuhelimen, hän alkaa ihmetellä mitä oikein on tekeillä. Pakokauhu iskee, kun rahinan jälkeen kaikki kasvot ja äänet katoavat hänen ympäriltään. Myöhemmin kohtalo puuttuu peliin karmaisevalla tavalla.

Teksti: Sirkka

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Sataa, sataa ropisee



Mitä tehdä, kun kesäpäivä, jonka piti olla lämmin ja aurinkoinen, onkin sateinen ja harmaa? Yksi hyvä vaihtoehto on lähteä kirjastoon lainaamaan kirjoja sateesta, kastella kotimatkalla ainakin kenkänsä, päästä kotiin kuivattelemaan ja käpertyä sitten lukemaan sadekirjojaan turvallisesti sisätiloissa.


Hyvä paikka aloittaa on Marisha Rasi-Koskisen kiehtova romaani Valheet, jota ympäröi sade. Romaanin maailmassa auringon pilkahdukset ovat harvinaisia hetkiä, sade ja harmaa taivas puolestaan normaalitila. Romaanin hahmot elävät elämäänsä tietämättä, mitä ihmiset heidän ympärillään todellisuudessa ajattelevat – maailma on valhe, ja kaiken ylle lankeaa sade.
Myös Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Sielut kulkevat sateessa vähintäänkin tihuuttaa jatkuvalla syötöllä. Sairaanhoitaja Judit vaihtaa uuteen, hieman kummalliseen työpaikkaan ja harhailee välillä öisessä Helsingissä sateen keskellä seuraten kummaa varjoa, ja romaanin kertoja esittää tuon tuosta erinäisiä välihuomautuksia. Romaani alkaa verkkaisesti kuten sadekin usein, mutta yltyy loppupuolella vauhdikkaampaan, rankkasateen kaltaiseen menoon niin ettei kirjaa välillä malttaisi laskea käsistään.

Jääskeläisen romaani pohtii vedentulon keskellä ihmisiä, jumalia ja totuutta, ja samoja teemoja käsittelee fantastisella ja humoristisella otteella myös Neil Gaimanin fantasiaromaani Unohdetut jumalat (American Gods). Eräs romaani sivuhahmoista on rekkakuski, joka ei ole milloinkaan nähnyt aurinkoa, sillä sadepilvet ovat seuranneet häntä koko hänen ikänsä – ei siis kannata lannistua muutaman päivän kesäsateista, pahemminkin voisi olla! Romaani sijoittuu hieman todellista maagisempiin Yhdysvaltoihin, jossa kaikki jumalat, joihin joskus on uskottu, elävät tavallisten ihmisten keskellä enemmän tai vähemmän tavallista elämää. Tähän toiseen todellisuuteen tutustutaan, kun romaanin päähenkilö Shadow hankkii työpaikan kummallisen herra Wednesdayn henkivartijana. Teos on hauskasti kirjoitettu, mielenkiintoinen ja mukaansatempaava – hyvää kesälukemista siis.

Loppuun vielä hieman sadefiilistelyä Niilo Rauhalan sanoin:

Valossa
ennen kuin metsä herää
tuuli kuivaa
puitten kostunutta otsaa.
Sade,
ja elämä,
jäljittelemättömän runsas.
Nyt ovat pyhitetyt hetket
ja kohta koko aamu
rientää paikalle.


Teksti: Essi
Kuva: Pixabay.com

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Historiallinen ja moderni Japani samojen kansien välissä




Heian kaudella (794-1185) Japanin Kiotossa eli hovinainen nimeltä Sei Shonagon. Shonagon kirjoitti kirjan, joka tunnetaan englanniksi nimellä Pillow Book. Kirja ei ole mikään selkeä kokonaisuus, vaan se koostuu päiväkirjamuistiinpanoista, runoista, erilaisista listoista ja tarkasti hovin elämää ja tapoja kuvaavista katkelmista.

2010-luvulla Suomessa eli kustannusalalla työskentelevä Mia Kankimäki. Hän kyllästyi arkiseen aherrukseensa ja päätti lähteä Japaniin tutkimaan suurta intohimoaan, Sei Shonagonia ja tämän Pillow Bookia. Tutkimuksista syntyi kirja, joka on hauskaa luettavaa ja selkeä kokonaisuus siitä huolimatta, että siinä seikkaillaan niin Heian-kauden ja Heisei-kauden (1989-) Japanissa kuin Suomessa, Lontoossa ja Thaimaassakin. 

Kankimäki kertoo omaa tarinaansa kronologisessa järjestyksessä: ensin tulee idea tutkimuksen tekemisestä, sitten apurahahakemuksien täyttö ja lopulta muutto Kiotoon. Samalla mukana kulkevat katkelmat Pillow Bookista ja Heian-kauden maailma, jota Kankimäki avaa lukijalleen.


Heian-kauden Japani tuntuukin olevan Kankimäellä huomattavasti tutumpi kuin nyky-Japani. Muuttoa Japaniin edeltää kyllä japaninkurssi, mutta esimerkiksi kirjoitusmerkit jäävät kokonaan oppimatta. Japanissa asuminen tuo mukanaan lukuisia yllätyksiä, löydöksiä ja hämmentäviä tilanteita, joista Kankimäki kertoo lukijalleen aivan kuin riemuiten: kuuntele mitä kerrottavaa minulla nyt on, tänään vältin valtavan hämähäkin ja söin sateen iskiessä hampurilaisen McDonald’sissa!

“Illalla jään hengaamaan Kamo-joen penkereelle, aurinko on juuri laskemassa, joenvarressa käy viilentävä tuulenvire. Vesi on niin matalalla, että kurjet seisoskelevat kivillä pitkin virtaa. Lamput syttyvät Pontochon terassiravintoloihin, kaukaisuudessa kohoavat usvaiset, vaaleanpunaisiksi värjäytyvät vuoret, ihmiset istuvat joenpenkalla, joku rämpyttää kitaraa. Avaan automaatista ostamani pullollisen kylmää, vihreää teetä ja tajuan viimein olevani täällä.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on kirja paitsi kauan sitten eläneen hovinaisen metsästämisestä, myös uskaltamisesta. Kuinka moni lopulta uskaltaa muuttaa toiselle puolelle maailmaa ja lähteä sen suuremmin suunnittelematta vain kokeilemaan asioita. Kokeilemaan tutkimuksen tekemistä, kokeilemaan sekalaisten kämppisten kanssa asumista Kioton helteessä, kokeilemaan ruoan tilaamista sormella osoittamalla ja käsimerkkejä käyttämällä, kun kielitaito ei riitä.   

Kankimäelle entuudestaan tuttu Heian-kauden Japani ja vastaavasti uudempi tuttavuus 2010-luvun Japani ovat kuin eri ulottuvuuksista, mutta Kankimäki onnistuu näyttämään niin niiden eroavaisuudet kuin samankaltaisuudetkin. Samalla Kankimäki osoittaa, että Sei Shonagoniin voi samaistua myös suomalainen lukija, vaikka välissä on yli tuhat vuotta ja puoli maapalloa. Kirja onnistuu tuomaan esiin kaiken sen, mikä Sei Shonagonissa ja hänen Pillow Bookissaan alun perin vetosi moderniin suomalaiseen lukijaan. Ainakin Sein inhottavien asioiden listalta löytyvä katkelma osuu ja uppoaa Suomen kesään tottuneeseen lukijaan.

“Sitä makaa vuoteessa ja on juuri nukahtamaisillaan kun jostain ilmaantuu hyttynen, joka ilmoittaa itsestään inisevällä äänellä. Sitä suorastaan tuntee sen siipien aiheuttaman ilmavirran…”

Teosta voi kevein mielin suositella jokaiselle, joka on kiinnostunut Japanista, mutta lukijakunta ei suinkaan rajoitu vain maantieteellisistä syistä kirjasta kiinnostuneisiin. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin sopii varmasti historiasta kiinnostuneille, niin tarkkoja ovat kuvaukset Heian-kauden oloista, mutta myös modernia matkakertomusta halajavalle löytyy runsaasti sopivaa sisältöä. Teos voi toimia myös inspiraationa niille, jotka haaveilevat jostain muusta, suuresta seikkailusta tai muutoksesta...

“Kävelen Gioniin, jossa katulyhtyjen valaisemat kirsikkaapuut levittäytyvät kanaalin ylle ja ihmiset nauttivat tunnelmasta kimonoissaan vaellellen. Maruyama-puistossa on pimeän tullen vapputunnelmaa. Kirsikkapuiden alle levitetyt siniset pressut ovat täyttyneet seurueista, jotka ovat jo iloisessa hanamihumalassa.” 

Teksti: Siina