keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kaisa Häkkinen: Linnun nimi




Suomen kielen ainutlaatuisuus kielitieteessä on herättänyt monien tutkijoiden mielenkiinnon sanojen alkuperästä ja muotoutumistavoista. Sen soinniltaan omalaatuiset sanat, jotka poikkeavat selkeälinjaisesti muiden maiden puheen saloista, ovat inspiroineet professori Kaisa Häkkisen syventymään aiheeseen useiden aihetta käsittelevien teosten muodossa. Suomen kenties tällä hetkellä arvostetuimpana kielitieteilijänä Häkkisellä on kirjallisessa tuotannossaan vahva asiantuntevuus suomen kieleen ja sen eri ulottuvuuksiin.


Aiemmin Häkkiseltä ilmestyneet teokset suomalaisen sanaston historiasta ja sen muodostumisesta ovat olleet aiemmin arvostettuja kielitiedeteoksia. Linnun nimi -kirjan kohdalla Häkkinen on erikoistunut lintuihin ja eritoten lintujen nimien alkuperään sekä kehittymiseen aikojen halki nykyiseen, vakiintuneeseen muotoonsa. Luontoaiheiset sanat ovat suomen kielessä vanhoja ja alkuperä juontaa usein tuhansien vuosien takaa syntyneestä sanasta. Näin myös lintujen kohdalla, se tekeekin lintujen nimien tutkimisesta kielitieteen kannalta kiehtovan aiheen.

Kirjassa eritellään muun muassa, mitkä ovat suomen kielen vanhimpia lintuja kuvaavia sanoja ja kuinka vanhoja niiden alkuperät kielessämme ovatkaan. Häkkinen on osannut laajasta tutkimusmateriaalistaan nostaa tekstiin esille juurikin lukijalle mielenkiintoisimmat piirteet. Tekstissä pureudutaan itse suomalaisen kirjakielen kehittymiseen historiallisesta näkökulmasta kuin myös lintutieteen ja lintuharrastukseen aihetta sivuavien teoksiin viitaten. Se, mikä tekee teoksesta monipuolisen ja lukemisen kannalta helppolukuisen tietoteoksen, on sen laajuus käsitellä omalla tavallaan erikoistunutta aihealuetta laajasti taiteen, äidinkielen ja luonnontieteen keinoin. Linnun nimi antaa tilaa myös kulttuurimme historialle ja valottaa kielemme synnyn alkulähteitä sen kautta.

Linnun nimien muodostuminen linnun ominaisuuksien kautta kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Joillakin linnuilla saattoi ennen olla monta nimeä eri asiayhteyksissä kuvattuna. Puolestaan osa tuntemistamme lintulajeista saattoi jäädä kokonaan nimeämättä, sillä sen fyysinen ulkonäkö tai toiminta oli liian mitäänsanomatonta ihmisten mielestä.

Teos on kuvitettu upeasti. Kuvituksen määrä tekee tekstistä todella miellyttävän lukea, vaikka tietopohjainen teos onkin höystetty runsaalla, miltei ylenpalttisella määrällä tietopohjaista tutkimusmateriaalia. Esteettisesti kirjan kuvitus on kiiteltävä, taideteokset herättävät tekstin laajuutta eloon sivujen kääntyessä yli 400 sivullisen verran. Kaisa Häkkinen on käyttänyt Linnun nimeen kaikki Helsingin yliopiston kirjastossa käytössä olevat von Wrightin veljesten taideteokset. Linnun nimi onkin ensimmäinen teos, jossa kyseiset lintumaalaukset julkaistaan yksissä kansissa. Lisäksi tietoteos sisältää runsaan määrän von Wrightien aikalaiskollegan Magnus Körnerin piirroksia.
Suosittelisin kirjaa erityisesti kaikille, joiden kiinnostuksenkohteina ovat historia, luonnontiede ja kielet. Kirja on tekstillisesti mielenkiintoinen ja tietopohjaisuuden kannalta erinomaisen kattava. Jo kirjan esteettisen kuvallisen kokonaisuuden puolesta kirja on yksi suomalaisen tietokirjallisuuden helmiä. 


Teksti: Anni Koskinen, kuva-artesaaniopiskelija




torstai 10. marraskuuta 2016

Nuoruus, köyhyys, rakkaus, taide & New York


He työskentelevät tuntikausia vierekkäin puhumatta mitään. He päättävät kirjeensä aina siniseen tähteen.

Patti Smith muuttaa kaksikymppisenä New Yorkiin, sillä hän haluaa tehdä taidetta. Sattumalta hän tapaa Robert Mapplethorpen, jolla on sama päämäärä. Heistä tulee rakastavaisia.

Eletään 1960–70 -luvun New Yorkissa, jossa köyhät taiteilijat asuvat Chelsea-hotellissa ja Andy Warhol pitää pyöreää pöytäänsä Max’s Kansas City -klubilla. Rahaa ei ole koskaan riittävästi. Patti ja Robert vuorottelevat täyspäiväisen taiteen tekemisen ja hanttihommien välillä. Robertin rakastamaan maitokaakaoon käytettävät kymmenen lisäsenttiä mietitään aina huolellisesti erikseen. Taiteilijatarvikkeita pihistetään kaupoista.

Nuoret etsivät kiivaasti tapoja, joilla voisivat ilmaista itseään mahdollisimman aidosti. Sattumien tai kohtalon avulla he löytävät keinot. Robert keskittyy valokuvaukseen ja solmii suhteen varakkaan mesenaatin kanssa, joka kustantaa hänen elämänsä ja taiteensa. Patti taas kirjoittaa runoja ja esittää niitä baareissa. Robert kannustaa Pattia laulamaan enemmän.

Patti Smith kuvaa muistelmateoksessaan Ihan kakaroita (2010), miten Robert ymmärtää viehättyvänsä miehistä, ja kertoo millaista on, kun läheisen seksuaalisuus muuttuu. Robertin seksuaalisuus ja hänen taiteensa kulkevat läpi kirjan käsi kädessä. Lopulta Ihan kakaroita on myös riipaiseva kertomus Aids-epidemiasta.
”Robert ja minä pidimme valamme. Kumpikaan ei jättäisi toista. Minä en koskaan katsonut häntä hänen seksuaalisuutensa lävitse. Kuvani hänestä pysyi koskemattomana. Hän oli minun elämäni taiteilija.” (s. 157)

Ihan kakaroita on herkkävireinen kuvaus ainutlaatuisista ihmisistä. Kaiken taustalla on New York, jota sellaisena kuin se Pattin ja Robertin kokemana oli, ei enää ole olemassa. Taiteen tekeminen on myyttistä, lähes uskonnollista. Samalla se on arkista selviytymiskamppailua varattomana. Ennen kaikkea Ihan kakaroita on kertomus syvästä yhteydestä, jonka Patti ja Robert jakavat siitä huolimatta, että heidän suhteensa muuttaa muotoaan. Patti Smithin ääni ja olemus huokuvat jokaiselta riviltä ja niiden väleistä.


Teksti: Ella P.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Oppaita kirjailijanaluille


Seitsemässäkymmenessäkahdeksassa vuodessa on muuttunut ainakin se, miten kirjailijahaaveista puhutaan. Mika Waltari kirjoitti klassikkoasemaan nousseen oppaansa nuorille kirjailijanaluille vuonna 1935 kyselevällä otsikolla Aiotko kirjailijaksi? Modernimpaa lähestymistä aiheeseen tarjoilee sanataideohjaaja ja kirjailija Taija Tuominen, joka julkaisi vuonna 2013 kirjoittajaoppaan päättäväisellä otsikolla: Minusta tulee kirjailija.


Toisin kuin monet muut luovan kirjoittamisen oppaat, nämä kaksi opasta eivät sisällä harjoituksia tai pitkälle meneviä pohdintoja estetiikasta. Sen sijaan ne vastaavat hyvin suorasanaisesti julkaisuun tähtäävien kirjoittajien kysymyksiin. Minne käsikirjoitus tulee lähettää? Millainen saate tulee kirjoittaa? Mitä tehdä, kun vastaus viipyy? Millaisia korvauksia julkaistusta kirjasta voi odottaa?

Arvaatko kummasta kirjasta lainaus on?

1.
A: ”Kirjoita aina vain toiselle puolelle paperia! Tarjotessasi käsikirjoitusta liitä aina palautusmaksu lähetykseesi postimerkkeinä!”
B: ”Osa [kustantamoista] ottaa käsikirjoitukset vastaan sähköisesti, mutta ainakin esikoisteoksen kohdalla on järkevintä lähettää käsikirjoitus kirjeessä paperiversiona rivivälillä 1,5-2. Kustantajat suosivat yleensä fonttia 12. Kiinnitä huomiota kuitenkin siihen, että eri tekstityypeissä sama fontti 12 voi olla erikokoinen. Varo liian suurta tai pientä fonttia.”

2.
A: ”Toisinaan pseudonyymi on hyvä idea, etenkin kun sillä leikittelee kokenut kirjailija.”
B: ”Älä Käytä salanimeä. Kadut sitä kuitenkin myöhemmin.”

3.
A: ”On lopetettava kirjoittajaoppaiden lukeminen ja kursseilla käyminen ainakin toviksi, sillä säännöistä voi tulla häkki. Ne saattavat ahdistaa ja rajoittaa, viedä kirjoittamisen rentouden ja muuttaa sen kaavamaiseksi.”
B: ”Ja lopuksi muista, että kaikki säännöt on luotu rikottaviksi ja että suuri taiteilija luo itse omat lakinsa. Mutta osoita ensin, että olet suuri taiteilija!”

4.
A: ”Jos olet todellinen kirjailija ja vuosien kuluessa onnistut luomaan päteviä teoksia, joilla on taiteellista merkitystä, voit laskelmissasi ottaa vähitellen varsinaisten tekijänpalkkioitten ja sinulta tilattujen tilapäisnovellien lisäksi huomioon myös apurahat ja palkinnot, jotka tosin ovat suhteellisen pieniä, mutta jotka kuitenkin voivat huomattavasti tukea ja auttaa kirjailijaa hänen työssään.”
B: ”Jos olet menestynyt kirjoituskilpailussa tai olet muutoin pitkällä käsikirjoituksesi kanssa, sinulla saattaa olla mahdollisuudet apurahaan jo ennen esikoisteoksen julkaisua.”

Mika Waltari antaa ohjeita ylhäältäpäin kokeneen kirjailijan auktoriteetilla. Taija Tuomisen ote on keskustelevampi ja pohdiskelevampi. Waltari puhuu lähes yksinomaan omasta kokemuksestaan, kun Tuominen siteeraan runsaasti muita kirjailijoita. Tuominen kannustaa ja rohkaisee, Waltari omien sanojensa mukaan haluaa vilpittömästi auttaa nuoria kirjailijanalkuja välttämään virheitä.

Molempien oppaiden lähtökohta kerrotaan alkuteksteissä: lupaavien kirjoittajien tarve saada tietoa niistä kirjoittamisen ja kustantamisen käytännöistä, joista kustannusmaailma usein vaikenee. Kaikilla ei ole tuttua kirjailijaa, jolta kysyä neuvoa. Teoksia vertailemalla saa myös käsitystä siitä, miten kirjailijuus on lähes sadassa vuodessa muuttunut ja miltä osin se on pysynyt samanlaisena.

Sitaatit:
Waltari: ABBA, Tuominen: BAAB

Teksti: Ella P.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kaari Utrio: Vendela


Kaari Utrio on Suomessa historiallisten romaanien kulttinimi. Utrion laajamittainen, vuosikymmenien kestoinen ura naishistoriaan paneutuneena kirjailijana, on tuottanut niin kymmeniä historiallisia viihderomaaneita kuin myös kattavia tietoteoksia aiheeseen liittyen. Utrion parhaimmistona itse koen keskiaikaan sijoittuvat romaanit, joihin myös jo vuonna 1989 ilmestynyt Vendelakin kuuluu. Ajankohtaisen kyseisestä niteestä tekee tällä hetkellä se, että teos on julkaistu toivottuna uusintapainoksena 2016.

Vendela Dalhus on ylhäiseen säätyyn ja korkea-arvoiseen sukuun syntynyt, mutta myötäjäisiä vaille jäänyt orpo. Vendela kasvaa sukulaistensa hoivissa keskiaikaisessa Turussa, jossa hänelle opetetaan parantajan taidot jo nuorella iällä. Päähenkilön tulevaisuus naisena on kuitenkin synkkä ja muiden määräämä. Vendelan odotetaan tyytyvän vaatimattomaan osaansa, mutta kun hän kohtaa Turun tuomiokirkossa ritari Hartman Garsen, esille nouseekin kahden eriarvoisena yhteiskunnan silmissä pidetyn ihmisen yhteinen rakkaustarina ja Vendelan oma tahto.

Aikana, jolloin naimisiinmeno oli taloudellinen ja lähes liiketoimellinen sijoitus myötäjäisten ja yhdistettävän omaisuuden osalta, ei rakkausavioliittoa katsottu sopivana tai edes järjellisesti ymmärrettävänä ratkaisuna. Keskiajalla itse käsityskin rakkaudesta poikkesi nykyiseen, avioon mentiin harvoin, jos koskaan, ylemmän säädyn keskuudessa vain ja ainoastaan pelkän rakkauden vuoksi. Avioliitoissa käytiin kaupankäyntiä sukujen omaisuuksien välillä. Myötäjäiset olivat tärkein ominaisuus, jonka nainen saattoi omata hyvien naimakauppojen osalta. Vendela, jolta keskiajalla kokonaan puuttuivat myötäjäiset, oli lähes mahdoton päästä säätynsä mukaiseen avioon.  Vendela-romaanin kantavaksi teemaksi nimeäisin naisen aseman keskiajalla, kokisin myös että kyseessä on myös eräänlainen selviytymistarina puettuna viihteellisin kehyksin.

Vaikeuksien ja dramaattisten juonenkäänteiden kautta tarina rakentuu mukaansatempaavaksi ja pitää lukijan otteessaan alusta loppuun. Dialogit henkilöiden välillä ovat hyvin soljuvia ja ympäristönkuvailu pikkutarkkaa. Uuvuttavalle tekstin lukeminen ei kuitenkaan tunnu perinpohjaisesta informaatiotulvasta huolimatta, sillä Utriolla on taito hyödyntää taustatietoja lukijaa kiinnostavalla tavalla. Koska keskiajan yhteiskunta ja käsitykset poikkeavat omastamme niin radikaalisti tarinan käsittämisen kannalta, koen että tietomäärä oli suhteutettu tarinankulun kannalta oleellisesti ja asiayhteydessään tarpeellisesti.

Kaari Utrion romaaneissa usein toistuvat teemat niin päähenkilöiden kuin myös juonellisen perusasetelman suhteen ovat selkeästi nähtävissä jo kirjan takakannesta. Perinteisin, lähes klassisin maneerein etenevä juonellinen konsepti toimii hyvin ja kirjan lukeminen käy vaivattoman kevyesti. Kliseiltä Vendelassa ei toki vältytä, eikä tarvitsekaan, sillä kokonaisuus on koottu lukijalle miellyttävästi perinteisen asetelman kautta lähestyttäväksi.
Pohdiskelun suhteen Vendelassa keskitytään lähinnä silloisen keskiajalla vallinneen naisenaseman alleviivaamisen ympärille Utriolle tyypilliseen tapaan. On mielenkiintoista lukea, kuinka holhouksenalainen nainen oli pelkän sukupuolensa puolesta aikalaistensa silmissä ensin sukunsa miehille sekä myöhemmin omalle aviomiehelleen. Vaikka Utrion Vendela onkin vahvasti viihteellinen romaani, on teoksen taustalla feministinen näkökulma, joka nousee kirjan esittämiskeinojen takaa selkeästi esille. Utrio onkin laajamittaisten tietoteostensa kokoamisen myötä pureutunut aiheeseen kunnioitettavan perinpohjaisesti ja Vendelassa tarjoillaan asiantuntevaa ikkunaa keskiajan ihmisen elämään ja ajatusmaailmaan.


Teksti: Anni Koskinen, kuva-artesaaniopiskelija



perjantai 7. lokakuuta 2016

Milja Kaunisto: Luxus


Milja Kaunisto tuli kansantietoisuuteen eräänlaisena Kaari Utrion manttelinperijänä vuonna 2012 ilmestyneen teoksensa Synnintekijä myötä. Tätä esikoisteosta seurasi kaksi jatko-osaa, jotka muodostivat yhdessä Olavi Maununpoika-trilogian. Milja Kauniston tapa rakentaa yhtenäinen tarina älykkäällä ja siekailemattomalla tavalla teki minuun jo silloin vaikutuksen. Kauniston ote ei petä myöskään tällä kertaa.

Luxus on romaani, joka tempaisee lukijan keskelle Ranskan vallankumousta heti ensimmäisillä virkkeillään. Ajan raadollisuus ja juonenkulun säälimättömyys päähenkilöitään kohtaan vuoroin ihastuttaa ja järkyttää. Teos onnistuu dramaattisista ja makaabereista piirteistään huolimatta säilyttämään uskottavuutensa, eikä ylenpalttinen kurjuudella kuin rikkaudellakaan mässäily ylitä lukijan sietokykyä. Jokaiselle juonenkäänteelle on oikeutettu syy ja seuraus, tarina on siis looginen kaikin tavoin. Kauniston tapa esittää hahmonsa realismin kautta tuo henkilöhahmot lähelle ja kirjan henkilöiden kohtalo muodostuukin lukiessa koskettavaksi selviytymiskamppailuksi tapahtumien vyöryessä kirjan sivuilla eteenpäin.

Luxus esittää Ranskan vallankumouksen nerokkaalla tavalla kahden eri yhteiskuntaluokkaa eläneen ihmisen näkökulmasta. Kirjassa pureudutaan myös hahmojen psyykeeseen ja ajatuksiin vanhan yhteiskunnan romahtaessa ja valta-asetelmien kallistuttua päälaelleen. Kaunisto on Ranskassa tehnyt mittavaa taustatyötä 1700-luvun tapojen ja asenteiden kartoittamiseen. Luxus tarjoaakin paljon ajateltavaa samaistumisenmuodossa nykyihmiselle siitä, kuinka selvitä maanlaajuisessa kaaoksessa, jossa maan mahtavimmat kokevat tavallisen kansan vihan ja suoranaisen vainon.

Isidore Boreal on orpo, joka on koko elämänsä elänyt kurjuuden ja köyhyyden keskellä. Rujosta olemuksestaan ja huonoista lähtökohdistaan huolimatta Isidore on pohdiskeleva ja aikalaisekseen oppinut. Toimiessaan pyövelin kisällinä hän näkee ihmisten turmiollisuuden ja raadollisen, verentahriman puolen. Onkin Kaunistolta hyvä juonellinen valinta sijoittaa miespäähenkilö pahamaineisen pyövelin rooliin Ranskan vallankumousta kuvatessa.

Marie-Constance de Boucard on kirjan alussa brokadiin ja silkkiin kiedottu nuori ja kaunis kreivitär, jonka elämä pyörii huolettoman toimettomuuden ja rikkauksien keskellä. Marie on syntynyt luksukseen omatessaan aatelisverta, ja hänet on kasvatettu elämään arvonsa mukaisesti kartanonsa ja seurapiirien sisällä. Marien menettäessä miehensä giljotiinille ja omaisuutensa vallankumouksellisille, alkaa Marien elämässä päivittäinen selviytymiskamppailu sekasortoisessa Pariisissa. Aatelisaseman lakkauttamisen ja veren tahrimien katujen raakuuksien myötä Marie oppii selviytymään julmassa maailmassa. Hahmon kehityskaari on rakennettu järkeenkäyden ja hienovaraisesti. Isidoren sekä Marien elämien yhteentörmäys on kirjan yksi kantavimpia teemoja. Kahtaalta rikottu maailma, jossa rikkaan ja rahvaan erot ovat hämärtyneet, on tuotu kirjassa kertojahahmojen vaihtuessa näiden kahden välillä, hyvin onnistuneesti esille.

Luxus on romaanina kaunistelematon. Teksti on paikoin kulmia nostattavan suorasanaista, mikä ehkä tekeekin sen etenemisestä seuraamisen kannalta arvaamattomalla tavalla mielenkiintoisen.

Mukana vilahtelee 1700-luvun Ranskan tuttuja nimiä poliitikoista kirjailijoihin. Tämä luo kuvitteellisten hahmojen rinnalle historiallista lisäarvoa ja vallankumouksen kronologiset tapahtumatkin etenevät oikeaoppisesti.

Filosofinen pohdiskelu ihmisen perustarpeista saa suuren osan eräänlaisena taustahenkenä juonenkulun takana. Kirjassa pohditaan syvällisesti, mihin ihminen tarvitsee ylellisyyttä ja mitä luksus pohjimmiltaan on. Myös siihen, kuinka yhteiskuntamme on muuttunut sitten Ranskan vallankumouksen pureudutaan siinä muodossa, kuinka ihminen on muuttunut jos on. Romaanin tapahtumat ulottuvat siis astetta kauemmas aina ihmisyyteen saakka jaarittelematta tai jossittelematta.

Lukukokemuksena Luxus oli erinomainen, se piti laatunsa koko kansiensa välin verran ja ylitti odotukset. Olisi suotavaa keksiä jotakin korjattavaa tekstin asuun tai tarinaan liittyen, mutta kokonaisuus oli niin monitasoinen, etten yksinkertaisesti löydä mitään korjattavaa. Jään positiivisesti odottamaan tämän kirjan käynnistämän trilogiasarjan kahta seuraavaa Purppuragiljotiini-osaa. Milja Kaunisto on mielestäni Suomen tämänhetkisistä fiktiivisen historiallisen romaanin kirjoittajista paras.

 

Teksti: Anni Koskinen, kuva-artesaaniopiskelija


maanantai 3. lokakuuta 2016

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli


Kaarnatuuli on Kristiina Vuoren varsin tiheään tahtiin ilmestyneistä romaaneista viides. Kuitenkin Kaarnatuuli on hänen romaaneistaan ensimmäinen, joka perustuu todelliseen ja historiallisesti eläneeseen henkilöön. Kristiina Vuoren jokaisella kirjoittamalla sivulla heijastuu lukijalleen hänen laajamittainen taustatutkimuksensa silloiseen ajanhenkeen, miljööseen ja yhteiskuntaan.

Valpuri Innamaa, romaanin monisyinen päähenkilö, on jo todellisilla ansioillaan ja elämäänsä elämään nähden selkeästi ansainnut tulla kirjoitetuksi laajamittaiseksi historialliseksi niteeksi. Hän oli romaanin kuvaamalla aikakaudella 1500-luvulla moderni ja aikaansa huomattavasti edellä liikkuva nainen, jossa voi havaita varhaisia feministisiä vahvuuksia. Jälkimaailma tuntee hänet suurmaanomistajana, laivanvarustajana sekä kylmäpäisenä yrittäjänä, mutta ennen kaikkea naisena, joka ei antanut sukupuolensa rajoittaa itseään. Valpurin keinot selviytyä miesten tuolloin hallitsemassa yhteiskunnassa leskenä ja äitinä tekevät romaanille mielenkiintoisen kehyksen selviytymistarinan muodossa. Kaarnatuuli käynnistyykin vauhdikkaasti mestauslavalta Valpurin menettäessä ensimmäisen miehensä tuomittuna maanpetturiksi ja tätä seuraa yhteisen omaisuuden päätyminen takavarikoiduksi kruunulle. Valpuri Innamaa jää tuomitun rikollisen leskenä tyttärineen puille paljaille, mutta juoni päällystyy hänen päätökselleen muuttaa kohtaloaan. Valpurin tarina ei kirjan sivuilla kuitenkaan muodostu perinteiseksi voimaantumistarinaksi. Valpurin tie kaupankäynnin saralla Turusta käsin kuvataan Valpurin ihmissuhteiden johteena aidolla ja realistisella tavalla.

Ihmissuhteet ovatkin vahvemmassa osassa kirjaa kuin Valpuri Innamaan liiketoiminta itsessään. Valpurista saa inhimillisen käsityksen jo kirjan alkumetreillä, eikä häntä onneksi esitetä virheettömänä sankarimaisena hahmona. Valpuri Innamaan elämä neljän aviomiehen ja perheenäidin asemassa kahdenkymmenen vuoden ajalta sisältää inhimillisiä valintoja ja virheitä, mikä luo romaaniin sen tarvitsemaa humaaniuutta sekä samaistumismahdollisuutta lukijan itsensä osalta. Valpuri esitetään ihmisenä, joka tiedostaa heikkoutensa: kärsimättömyytensä, ahneutensa ja kiivautensa. Valpuri rakastaa ja elää, kuten hän itse haluaa ja tehden siitä omalla toiminnallaan myös mahdollista yhteiskunnallisella tasolla. Liiketoimelliset yksityiskohdat eivät hallitse romaania kuitenkaan liikaa missään vaiheessa, vaan kulkevat romaanissa juonenkulun kannalta hyvin asetellusti mukana. Valpurin kanssakäyminen tyttäriensä kanssa jää mielestäni hieman taka-alalle muiden juonenkäänteiden vyöryessä päälle ja sitä olisi voinut syventää hieman enemmän sivumäärään nähden.

Pidin eritoten tavasta, jolla Vuori kuvaa 1500-luvun Turkua ja aikakauden elämään liittyviä vitsauksia. Lääkinnällisiä yksityiskohtia lisäämällä Vuori on saanut paljon syvyyttä kuvaukselleen esimerkiksi kaupunkia vaivannutta ruttoepidemiaa kohtaan. Entisaikojen lääkintäkeinot ovat niin huvittavia kuin makaaberejakin nykyihmisen ymmärrykselle.

Kristiina Vuorea jo aiemmin lukeneena sanoisin Kaarnatuulen olevan hänen tähänastisista romaaneistaan kokonaisuutena onnistunein. Tekstinasu on yhtenäinen ja helppolukuisuus tekee lukukokemuksesta miellyttävää ja jouhevaa. Vuoren tapa hyödyntää tekstissään vanhahtavia sanoja sekä sanontoja tuo tekstiin elävyyttä ja uskottavuutta. Kaarnatuulen loppuun jo aiemmissa Vuoren kirjoissa liitetty kirjan vanhankielisiin sanoihin kohdistuva sanasto on myös viihdearvollinen lisä, tosin ei tekstin ymmärtämisen kannalta mitenkään oleellisen tarpeellinen. Vanhahtavat sananparret on tekstissä itsessään jo liitetty tajuttavalla tavalla osaksi aihepiiriä.

Historiallisessa romaanissa Vuori on taitavasti hyödyntänyt todellisia ja kuvitteellisia tapahtumia yhtenäiseksi kokonaisuudeksi luoden näin mielenkiintoisen ja toimivan, väritetyn elämänkerrallisen tarinakokonaisuuden.


Teksti: Anni Koskinen, kuva-artesaaniopiskelija





perjantai 30. syyskuuta 2016

Paul, Gill: Kuninkaallisia rakkaustarinoita




Kuninkaalliset perheet ovat olleet viime vuosina enemmän pinnalla eri medioissa. Eikä ihme sillä uusia kruununperillisiä on syntynyt muun muassa Ruotsiin ja Isoon-Britanniaan. Olemme myös saaneet seurata sivusta kuninkaallisia häitä, joista loistoa ja hohdokkuutta ei ole puuttunut. Julkisuus on ollut kaikkiaan suurimmaksi osaksi positiivista, vaikka muun muassa häiden kustannukset ovatkin välillä saaneet osakseen kritiikkiä.

”Suhde oli monien vuosien ajan epätyypillinen ja varmasti molemmille hankala, mutta he eivät epäröineet koskaan, sillä heidän yhteytensä oli niin voimakas.”


Vaikka viimeisimpien avioliittoon johtaneiden parisuhteiden alkutaival ei välttämättä ole ollutkaan helpoin mahdollinen, jokainen niistä on kuitenkin luultavimmin solmittu rakkaudesta. Aiemmin rakkauden edelle menivät mm. poliittisten suhteiden ylläpito ja valtakunnan laajentaminen. Tulevan puolison piti myös olla taustaltaan ja arvoltaan sopiva kumppaniksi, minkä seurauksena rakastajia ei katsottu hovissa pahalla. Joskus aviopuoliso saattoi jäädä jopa rakastajan varjoon. Tärkeää oli myös se, ettei kansa ollut kuninkaallisen kumppania tai rakastajia vastaan. Se nimittäin kompensoi kansan luottamusta hallitsijaan sekä hänen suosiotaan.
”Aateliset paheksuvat, porvaristo on raivoissaan ja jopa protestantit, jotka toivoivat hyötyvänsä tästä tilanteesta, ovat yhtä mieltä siitä, että Baijerin kuningas on menettänyt järkensä.”
Gill Paulin on kerännyt kirjaansa tarinoita kuninkaallisista, joista jokainen herättää mielenkiintoa ja on omalla tavallaan erilainen. Osa niistä on useille hyvinkin tuttuja kuten esimerkiksi Venäjän tsaari Nikolai II ja suurherttuatar Aleksandran traaginen tarina. Joukosta löytyy myös vähemmän tuttuja tarinoita kuten esimerkiksi Portugalin kuningas Pietari I:n ja hovineito Inês de Castron. Tarinoista käy ilmi kuinka rakkauden vuoksi ihmiset ovat valmiita tekemään mitä vain muun muassa luopumaan kruunustaan. Kirjan tarinat ovat sopivassa suhteessa surullisia.


Teksti: Meeri